keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Loppuaika Wikkellä

Toiseksi viimeisellä työssäoppimisviikolla olin vielä alkuviikosta pois flunssan takia. Sitten piti jo palailla töihin vaikka sairastaminen oli vienyt kaikki voimat. Heti töihin palattuani ryhdyin opinnäytön tekoon, sillä sille tuli sairaspoissaoloni takia jo kiire. Sain tehtäväksi tehdä lastenosastolle nukkeryhmän. Työ oli isompi kuin aiemmat hommani Sokoksella ainakin yksin tekemistä jutuistani isoin. Perjantaina työjälkeni arvioitiin ja hyvin meni arviointi. Erityisen ylpeä olin siitä, että osasin selittää tekemäni valinnat hyvin. Siitä sain kiitosta :)

Viimeisellä viikolla laitettiin Carlan kanssa Stylesnobin kenkäosasto uuteen järjestykseen, jotta hienot kenkälaatikot tulisivat asiakkaitten näkyville ja samalla myyjille helposti löydettäviksi. Torstaina tyhjennettiin ala-aula tavaroista, vietiin osaa outlettiin ja järjestettiin sitä jotta saatiin tilaa aulaan muuttavalle Click shoesille. Se oli iso urakka, mutta valmista tuli. 

Viimeisenä päivänä toin töihin suklaajuustokakkua, jota syötiin kahvitauolla. Laitoin lastenosastolla kaksi tuotepöytää ja niiden nuket uusiksi. Nukkeja laittaessa pohtisin miten mukavaa on että olen saanut sokoksella oppia käsittelemään mallinukkeja ja vaikka alussa niiden käsittely oli hankalaa nyt se tuntuu jo helpolta. Loppupäivän järjestelin outlet osastoa ja laitoin naisten vaatteet värijärjestykseen jotta osastosta tulisi selkeämpi ja paremman näköinen. Viimeisenä hommana tyhjensin pukeutumisosaston laatikoista vanhat Jackpotin henkarit koreihin, sillä Jackpot poistui Wiklundin valikoimista.