torstai 6. maaliskuuta 2014

Kutsu kauneuteen

Maanantaina alkoivat Sokoksen Kutsu kauneuteen päivät eli koko viikon meikkiosastolla on ohjelmaa, esittelyjä ja tarjouksia. Tulin seitsemäksi töihin auttamaan tapahtuman järjestelyissä. Pääsin ripustamaan julisteita sekä laittamaan tuotteita esille. Iltapäivästä puuhailin outletissa, siirreltiin huonekaluja yms.

Tiistaina aamusta auttelin kauneusosastolla. Laitettiin uusiksi terveys ja luontaistuote osaston hyllyjä. Sitten menin auttelemaan outlettiin laittamaan sport puolta. Tehtiin myös mallinukkeryhmä. Sitten laitettiin Nansolle uusi paikka ja viikkasin puseroita pöydille. Sain tehdä myös Nanson mallinuket melkein kokonaan itse. Kaksi naisnukkea :) Alan jo hallitsemaan mallinukkejen käsittelyn!

Keskiviikkona viimeistelin Nanson mallinuket. Kun nuket oli koottu, hain niille perukit ja muutamien virheellisten jälkeen sopivat löytyivät. Sitte etin nukeille asusteita. Kun nuket oli valmiita menin näyteikkunaan, josta roudasin tavaraa ja nukkeja pois. Sitten pesin lattian ja pyyhin likaa nukkejen alustoista. Sen jälkeen hain ikkunaan lapsinukkeja. Iltapäivästä olin outletissa siistimässä.

Tänään aamu alkoi asujen valinnoilla. Niitä etittiin pitkään! Ihania keväisiä asuyhdistelmiä onneksi lopulta löytyi monta. Sain myös tänään tulostella ja taitella Naisten muoti viikonloppuun flyereita (flaijereita mitä lie), sillä paino on myöhässä ja niitä piti jo alkaa jakamaan. Sitten menin pukemaan nukkeja ja sujui hyvin. Tänään tuli hyödynnettyä myös Kutsu kauneuteen etu, kun ostin itelleni Lancomen mascaran, jota ystäväni on kehunut :)

Huomenna viimeistellään ikkuna ja sitten viikonlopun viettoon :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti